27. maaliskuuta 2013

25. maaliskuuta 2013

Diipadaapa

Tänä vuonna skipattiin virpominen ja sama homma taidetaan tehä tulevinakin vuosina... Risukasa sai kuitenkin koristeet oksilleen



Koiranpennuista valittiin se kakara joka jää meille


Pimu tutustumassa perheenjäseniin
Isi ja Pimu
Pimu


Hillan 2vee ja Joonaksen 13vee yhteinen "hedelmäpommi" kakku

21. maaliskuuta 2013

Kesä tulee, nooooot....

En ala enää näitten pakkasten kanssa. Nyt mittari näyttää "vain" -19,4... Viime viikolla melkein joka aamu mittari huiteli -34 lukemia.
Tänä vuonna olen kerrankin ajoissa pääsiäisen suhteen
Risut saavat koristeensa viikonloppuna
Kerrankin ruohoni itää ennen juhannusta
Hilun pennut ovat kasvaneet vauhdilla, ne kahdeksan. Kolme päivää synnytyksen jälkeen pienin, toisena syntynyt, pentu menehtyi. Pennulla oli ongelmia keuhkoissa ja imemisessä. Pienelle annettiin pari päivää korviketta, mutta se ei vaan jaksanut elää. Vaikka itku tulikin, ei sitä jouda kauaa suremaan kun katselee noitten muitten menoa ja meininkiä
Villikko hoitajakolmikko ja vielä villimpi kaheksikko
 

9. maaliskuuta 2013

Eteisen uudistus

Tehtiin remppaa eteiseen. Tarttes saaha toimivammaks. Ennen eteisessä oli parit lastulevykaapit, toinen liian iso ja toinen puolestaan liian kapea. Kaappien takaa paljastui ovi Narniaan ja puolittain paneloitu seinä Seinä sai uuden paneelin ja kaikki seinät maalattiin valkoisella.Lattiaan vaihdettiin uusi muovimatto. Ja kun ei tää mamma löytäny mieleistä naulakkoa, piti Ikkän rakentaa sellainen. Heinäseipäät on ihan Ikkän oma idea ja voin kertoo että, tykkään ja paljon tykkäänkin. Tuon naulakon alapuolella on jälkeenpäin laitettu vielä lapsille omia naulakoita. Ikkä ideoi lisää heinäseipäistä ja nyt on lapaset, rukkaset, pipot ym. siististi omilla paikoillaan. Mitä tullee noihin materiaaleihin, seinäpaneelit on ylijäämää vuokranantajan rempoista, muovimattoa oli myös jäänyt jemmaan just sopivan kokonen pala. Naulakossa ja hyllyissä on mäntykalustelevyä, Rautia. Naulakot löytyi Rautiasta. Heinäseipäitä on navetassa lissää. Maali on perusvalkoista maalia, jota jäi talon muista remppakohteista. Kattolistat on vielä asentamatta, listat on kaikki Rautiasta.

1. maaliskuuta 2013

Eläintarhan uutisia

Meidän eläintarha koki vähän muutoksia. Tempo ja Jytky ovat nahjailleet vähän koko ajan, mutta aikaa myöten tappelut pahentuivat ja rajusti. Mikään ei tuntunut tehoavan, Tempo härnäämällä härnäsi Jytkyä ja kellä vaan palaa aikaa myöten pinna. Aikaisemmin tappelut sai loppumaan pelkällä käskytyksellä, sen jälkeen piti jo mennä väliin ja ottaa koirat irti toisistaan, viimeisinä aikoina ei tehonnut enää mikään. Itse en enää viimeisen tappelun tultua saanut koiria irti, vaan Ikkä joutui tulemaan apuun. Hän sai kyllä koirat lopettamaan, mutta heti kun Tempo pääsi irti tappelu alkoi uudestaan. Siinä tilanteessa ei jäänyt enää vaihtoehtoja, joten Tempolle piti saada uusi koti ja äkkiä, muuten toiselta tai molemmilta lähtisi henki. Onneksi ihana uusi koti löytyi. Kodissa on yksi ihana omistaja, joka antaa kaiken huomion vain Tempolle, eikä muita eläimiä ole. Luulen ja toivon että Tempo viihtyy. Ja kun yksi lähtee, lisää tulee... Jäniksen metsästyksen viimeisenä päivänä, meidän huusholliin tupsahti 9 pientä käärylettä, 5 urosta ja 4 narttua. Nämä pallerot ovat Hilun ja Vekun viimeinen pentue. Tämän jälkeen meille ei tule lisää pentuja, ainakaan tästä yhdistelmästä. Tästä pentueesta on tarkoitus jättää itselle yksi. Nytpä onnelliset vanhemmat voivat viettää kesäloman ja vanhempainloman yhdistelmää. Muuten elämä pyörii remppahommissa ja normi huushollin pyörityksen parissa. Uusin remppakohde alkaa valmistumaan, eteinen koki muodonmuutoksen.